BLOGI

Olen Sanna ja asun Etelä-Pohjanmaalla avopuolisoni ja kolmen koiran kanssa. Ammatiltani olen kokki, mutta tällä hetkellä teen myyjän töitä. Harrastan monenlaista liikuntaa, olen suuri hyvän ruuan ja juoman ystävä. Merkittävin harrastukseni kuitenkin on metsästys ja koirat. Metsästys on ollut minulle tuttua lapsesta saakka. Isälläni on aina ollut suomenajokoiria ja hän on käynyt niiden kanssa jänismetsällä. Lapsena on äidin mukana kuljettu useammassakin ajokokeessa keittämässä makkarasoppaa koeporukalle. Vieläkin makkarasopan tuoksu tuo muistot mieleen ajokokeista ja pitkistä päivistä metsästysmajalla, odottaessa miehiä sopalle.

 

   
Metsästysharrastus tuli elämääni muutama vuosi sitten mieheni kautta. Kuljin hänen mukanaan metsällä, kun hän ajatti suomenajokoiraamme Lyytiä. Oli jännää kuunnella Lyytin ajoa, siinä oli jotain koukuttavaa. Mieheni tehdessä reissutöitä, jäi koirien hoito minulle. Ajokoiraa oli helpompi juoksuttaa, kun laittoi sille pannan kaulaan, ajoi metsään, päästi irti ja antoi koiran toteuttaa itseään. Aikaa kului ajokoiraa ajattaessa ja jossain vaiheessa huomasin olevani koukussa. Vuonna 2013 perheeseemme tuli lyhytkarvainen saksanseisoja Daami ja niin alkoi tutustuminen linnustuksen saloihin. Oli hienoa huomata, miten monipuolinen harrastus metsästys onkaan. Ja viime vuoden marraskuussa hankimme karkeakarvaisen mäyräkoiran, Ruutin. Nyt on mahdollisuus monenlaiseen riistaan.

Metsästystutkinnon suoritin kolme vuotta sitten ja ensimmäisen oman aseen hankin alkuvuodesta. Kyllä sitä ihmeteltiin poliisiasemalla, kun nyt vasta ensimmäistä asetta olin hankkimassa. Tämä ehkä kertoo siitä, minkälainen metsästäjä olen. Tärkeintä ei ole saalis vaan esimerkiksi hyvä ajo tai onnistunut riistatyö. Nautin suunnattomasti, kun saan seurata koiriamme työn touhussa, kun he saavat tehdä sitä mikä niille on luontaista. Metsästyksessä kiehtoo myös luonto ja rauha, se on minulle henkireikä. Huolet ja murheet unohtuvat, kun lähtee päiväksi metsälle.


Kirjoitan metsästyksestä ja harrastamisesta koiriemme kanssa. Myös retkeily ja ulkoilu ovat kiinnostukseni kohteita ja niistäkin saatan kirjoitella. En ole blogia ennen kirjoittanut, mutta nyt tuli hieno tilaisuus kokeilla ja aihealue on enemmän kuin mieluinen. Mielelläni jaan kokemuksiani kanssanne niin metsästyksestä kuin koiristakin.


Syksyä innolla odottaen!

-Sanna