website

BLOGI

Dreeveri on sydämeltään täysi metsästäjä. Usein saan korjailla ihmisten käsitystä dreeveristä ja sen kyvyistä metsästää. Ei, sen kausi ei lopu ensimmäisiin lumiin, se ei edes lopu Itä Suomen tammi-helmikuun lumen paljouteen. Dreeveri on erittäin sitkeä koira metsällä, jopa joskus uppiniskainen. Se etenee myös metrisessä hangessa –hitaasti, mutta varmasti. Usein helmikuulla on jo jonkinlainen välikansi hangessa, jonka päällä dreeveri pitkärunkoisena pystyy etenemään, niin ettei se mene pohjaa myöten. Se on myös pienempänä koirana pitkäjalkaisiin nähden kevyempi, joten usein osittain karkea keli ei riko sen tassuja. Näin ollen dreeverillä pystyy metsästämään koko metsästyskauden ajan.

 



Ulkonäöltään dreeveri on pitkäselkäinen ja matala. Dreeverin ulkonäkö tulisi muistuttaa ennemmin vahvaa ja jopa rujoa kuin siroa ja kaunista. Vahvat lyhyet jalat, sekä pitkärunko helpottavat koiran työskentelyä lumisissa metsissä. Metsästyskauden aikana koiran lihakset näkyvät ”pussihousuina” ja vahvana selkänä. Uroksen säkäkorkeus on 32–38 cm, ihanteena 35 cm ja nartuilla 30–36 cm, ihanteena 33 cm. Sukupuolileima tulisi olla selkeästi erotettavissa. Dreeverin väritys voi olla useammanlainen, ainoastaan maksanväri ja valkovoittoisuus ovat hylkääviä virheitä, mutta pääasiassa dreeverit ovat joko kolmivärisiä (musta-ruskea-valkoinen) tai kaksivärisiä (ruskea-valkoinen).

 

 

Luonne

Dreeverin luonne on oikeastaan aika kaksijakoinen, sillä metsällä ollessaan se on periksi antamaton ja jopa jääräpäinen. Sisukkuus saattaa näkyä myös ehkä tottelemattomuutena kutsuttaessa metsästä pois, todellinen työkoira siis. Kotona dreeveri taas osaa olla huomaamaton ja rauhallinen pentuajan jälkeen. Dreeveri sopii koko perheen koiraksi, sillä se on kiltti myös lasten kanssa. Ulkoilu kannattaa kuitenkin huolehtia aikuisten toimesta, sillä ulos päästyään koiran nenä usein vie. Joskus aikoinaan on puhuttu dreevereiden olevan aggressiivisia, mutta nykyään on harvinaisempaa nähdä vihaisia dreevereitä. Vaikka dreeveri on täysipainoinen metsästyskoira, se soveltuu hyvin kokonsa puolesta myös kaupunkioloihin, kunhan sen metsästys- ja liikunnantarpeita pidetään huolta.

Suomessa dreeverillä metsästetään pääasiassa jänistä. Dreeverin ajotapa on hidasta ja ei lainkaan painostavaa, jänikselle jää aikaa tehdä omia ratkaisujaan juostessaan edessä. Yleensä hitaalla ajotyylillä jänis jää pyörimään melko pienelle alueella ja tästä syystä dreeveri sopii hyvin myös pienemmille ja rikkonaisille metsästysalueille. Monilla dreevereillä löytyy myös kiinnostusta kettuihin ja supikoiriin, joten myös pienpeto jahti onnistuu rodun kanssa mainiosti. Yleensä kyse on pitkälti myös kouluttajasta. Jotkut metsästävät jopa ilveksiä dreeveri apunaan.

Ruotsissa, rodun kotimaassa dreeveri toimii pääasiassa kauriin metsästyksessä, mutta Suomessa sorkkaeläinten metsästys on ainakin toistaiseksi kielletty yli 28 cm säkäkorkeuden omaavilla koirilla.

Meille ensimmäinen dreeveri muutti vuonna 2006, valitettavasti Jannu sairastui Aihaan, mutta eli kuitenkin 9-vuotiaaksi sairaudestaan huolimatta. Rakkaus rotuun kuitenkin syntyi ja rotu on ollut siitä lähtien elämässämme. Olemme kasvattaneet myös dreevereitä 4 pentuetta kennelnimellä Tulisydämen. Metsästyksen lisäksi innostuimme kilpailemaan koirien kanssa Draj kokeissa vaihtelevin menestyksin.

 

Dreeveri Remu

Senna (FI MVA Remu s. 2008) oli ensimmäinen koira jonka kanssa kokeilimme ajokokeita. Menestys ei ollut päätä huimaavaa koiran liiallisen vauhdin vuoksi. Senna on erinomainen ylösottaja, mutta ajo-ominaisuudet soveltuvat paremmin ketun kuin jäniksen ajoon. Senna kuitenkin loukkasi jalkansa muutama vuosi sitten ja viime vuoden metsäkäynnit antoivat koiralle eläkepaperit: jalka ei enää kestä metsästysta, joten Senna joutuu jäämään oloneuvokseksi.

 

Dreeveri Arosuon Ellu

Ellun (M-14 FI KVA Arosuon Ellu s. 2011) kanssa aloitimme kilpailemaan oikeasti, sillä koiralla tuntui taidot riittävän siihen. Ellun kanssa onkin koettu hienoja hetkiä sekä metsällä, että kokeissa ja 2014 siitä tulikin Suomen Mestari! Ellu on kennelimme kantanarttu, mukavuudenhaluinen pikku prinsessa! Ei kukaan uskoisi, että tuo vieressä tyynyllä nukkuva koira on muutakin kuin seurakoira: Upea ystävä ja täysi metsästyskoira!

 

Dreeveri Ruttu

Ruttu (FI KVA FI MVA Tulisydämen Angelique s.2013) jäi kotiin Ellun ensimmäisestä pentueesta. Ruttu on äitinsä tavoin sisukas metsästyskoira, joka pääsi 2015 myös SM-kisoihin. Vaikeuksien kautta (hankalat ajettavat) se ylsi kisoissa äitinsä ohitse sijalla 3. (Ellu oli tuolloin 4.)

 

Dreeveri Tiitu

Neljäs dreeverimme on Rutun pentu Tiitu (Tulisydämen Desiree s. 2016) joka ajoi ensimmäisen koetuloksen (AVO 2) 9 kk ja 1 päivän iässä. Nyt 2-vuotiaana nähdään, mihin suuntaan jalostuksemme on kehittynyt.

Pääasia kuitenkin koiriemme kanssa on viettää hienoja päiviä metsästyksen ja harjoittelun merkeissä. Pyrimme, että kaikki koirat pääsevät vähintään kerran viikkoon metsään. Jostain syystä metsästäjän kesälomista ainakin osa on siirretty syksyyn!

Syksyä malttamattomasti odotellen,

- Katja