BLOGI

Syksyn venyessä näinkin pitkälle ja talven odotuttaessa itseään, kerkiää vielä nauttia lumettomasta ajasta ja hilpaista metsään keräämään talven ensimetreilleselviävät – sitkeät suppikset!  Sieltä niitä löytyy vielä pakkasen puraiseman sammaleen keskeltä, itsekin kuurankukkiin verhoutuneena. Etelä-Suomessa suppilovahveron satokausi voi jatkua hyvinkin pitkälle ja  moni onnekas onkin kerännyt niitä vielä tammikuun puolellakin.

Suppilovahvero on siitä aivan mahtava sieni, että se ei ota itseensä pakkasesta - päinvastoin. Se tuntuu oikein innostuvan kasvamaan kylmällä kelillä, on ihanan helppo kerätä jäätyneenäkin ja lumenkin alta niitä voi bongata hyväkuntoisina niin pitkään kun ne vaan ylettävät lumipeitteen alta kurkistelemaan. Varsinkin vielä nuoremmat, napakammat yksilöt eivät pahastu jos päälle satanut , ohut lumipeite sattuisi vielä sulamaan kertaalleen pois.

Niin kuin muitakin sieniä, myös suppiksia on löytynyt tänä syksynä mielettömän hyvin ! Kun ollaan lähdetty miehen kanssa metsälle, on hän saanut jatkaa matkaansa koirien kanssa keskenään, minun jumiutuessa paikoilleni uuden suppis-apajan sattuessa kohdalle. En vaan pysty kävelemään sienirykelmien ohitse, en sitten millään.  Meidän leivinuunin päällä onkin ollut jatkuva sienten kuivattamo ihan riesaksi asti ja lisäksi olen myynyt sekä lahjoittanut niitä eteenpäin huomattavasti enemmän viime vuoteen verrattuna. Innolla odotan, mitä kaikkea keksin itsekin valmistamaan kuivaamistani sienistä.  Tiedän kyllä, että lähipiirissä ottajia sienille riittää jatkossakin jos itse en saa kaikkea hyödynnettyä.

Kävin alkuviikosta koirien kanssa metsälenkillä ihanan kirpeässä pakkassäässä – saldona sydämenpysäyttävä, uljaan ukkometson lentoonpyrähdys aivan muutaman metrin päästä  ja  vajaa ämpärillinen näitä pakkasen puraisemia – erinomaisia ruokasieniä.   Maa oli sen verran pakkasen kovettama, että metsässä oli erityisenhelppo kulkea. Jäätynyt sammal rapsahteli terapeuttisesti kenkien alla ja usein löysin itseni paikoilleni jähmettyneenä ihailemassa syksyisen metsän kauneutta.  

Sellaisen havainnon tein tänä syksynä, että jäätyessään suppilovahvero useimmiten muuttaa väriään aavistuksen vaaleammaksi ja näin ollen se on helpompi havaita tummien lehtien keskeltä jopa illan hämärtyessä.  Myöskään tällainen marraskuinen pimeys ei ole todellakaan este sienestämiselle –  monet intohimoisimmat sienihullut, allekirjoittanut mukaanlukien ovat tehneet havainnon, että otsalampun valossa keltajalkainen suppis oikein kimmeltää valokeilan osuessa siihen.  Joten ei kun metsään vaan vaikka töitten jälkeen jos vaan uskallus ja suuntavaisto riittää !

Monen muun sienen tavoin suppilovahvero on aivan loistava lisuke ruokiin joko mausteena, täytteenä, jatkeena tai jopa lihan korvikkeena.  Oikeastaan miten päin vaan, vain mielikuvitus on rajana! Ei sieniä turhaan kutsuta niin sanotusti ”Metsän lihaksi”, sillä ne sisältävät proteiinia - kuituja, hivenaineita ja mm. d-vitamiinia unohtamatta.   Sienet tuovatkin mm. kasvisruokaan kaivattua lisäproteiinia ja  toimii kaltaisillani painonpudottajilla ruokavalion keventäjinä.  Niiden kuidut täyttävät vatsaa, ylläpitävät verensokerin tasapainoa ja alentavat kolesterolia. Monet sienet sisältävät erilaisia hivenaine-yhdstelmiä, joilla on paljon muitakin terveysvaikutuksia, mm.antibakteerisia ja tulehduksia hillitseviä vaikutuksia.

Kun lasketaan yhteen sienten, tässä tapauksessa puhuttaessa suppilovahveron suuret terveysvaikutukset, herkullisuudesta puhumattakaan -  en itse ainakaan keksi yhtään syytä olla menemättä sienimetsään haalimaan näitä aarteita varastooni.  Koska lunta ei ole vielä maassa ja kelitkin ovat olleet mitä parhaimmat ulkoiluun  -  on nyt mahtava tilaisuus käydä hakemassa suppikset vaikka tulevaan joulupöytään.   Joten ystäväni,  vielä ehdit !

-Henna