BLOGI

”Sitten kun kasvan tarpeeksi aikuiseksi” oli vastaukseni kysymyksiin ”koska otat seisojan?”. Tuo monipuolinen, vauhdikkaasti liikkuva kaiken riistan koira houkutteli, mutta sen kouluttaminen epäilytti. ”Ensimmäiset puolitoista vuotta koulutetaan tottelevaisuutta ja sitten vasta saa koiran viedä riistalle.” Näin ohjeisti kokenut kanakoiramies aikoinaan ja se oli yksi asia, mikä oli asettanut riman korkealle oman seisojan hankkimiselle. En uskonut omaavani riittäviä hermoja tai ainakaan taitoja. Näin meni vuosia, kunnes kohtalo toi tielleni uuden ihmisen ja niitä seisojia.
Pääsin metsälle seuraamaan hienojen, asiansa osaavien lyhytkarvaisten saksanseisojien työskentelyä. Haku, seisonta, eteneminen riistalle, paikalleen jääminen, nouto käskystä ja luovutus. Vanha haave seisojasta virisi jälleen. Ja kun meillä möyri kotona jonkin ajan päästä pentulaatikollinen lyhytkarvaisia saksanseisojia, oli siellä myös ensimmäinen ikiomani, One.

Uusi aika, uudet kujeet ja niinpä seisojien koulutukseenkin oli vuosien saatossa tullut uusi tapa lähteä ”rakentamaan” koira eri tavalla heti luovutusikäisestä lähtien. Koulutusajatus oli itselleni tuntematon, mutta vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja tapa kouluttaa toimivalta. Aloin viettämään heti pennun kanssa aktiivisesti aikaa ja rakentamaan palkkautumista. Rakensin palkaksi ruoan, mutta periaatteessa se voi olla mikä tahansa koiraa palkkaava asia. Onnistunut palkkauksen kouluttaminen auttaa suunnattomasti koulutuksen eteenpäin viemisessä ja luo edellytykset sekä tukee nopeaa oppimista - niin noutoa kuin hallintaa rakennettaessa.

Aviopuolisoni toimiessa lintukoirien ammattikouluttajana pääsin seuraamaan useita koulutustapahtumia, joissa opin lisää havainnoimalla muiden tekemisistä ja sain niistä hyviä ideoita omaan kouluttamiseen. Kotoa saamani tuki ja apu olivat ensiarvoisen tärkeitä, mutta oma sitoutumiseni tekemiseen oli ratkaisevimmissa asemassa. Luovutusiästä puoleen ikävuoteen asti tein pennun kanssa päivittäin jotain koulutusta tai yhteistyötä eteenpäin vievää. Tuona aikana rakensin koiralle ne perusteet, joita se tulisi käyttämään aikuisenakin.

Kuusamossa pääsi Onekin jo ensimmäisenä syksynään omalla vuorollaan töihin. Aluksi kuljettiin ”tyhjiä metsiä”, mutta lopulta päästiin myös sinne seisonnalle asti. Hieno, kiinteä seisonta, josta räväkkä eteneminen linnuille. Kaksi teertä siivitti, One jäi paikalleen ja mitä me teimme? No me ammuimme ohi. Eihän metsästä koskaan ole otettu, mutta olisi se ollut hienoa saada hyvästä riistatyöstä koiralle ja emännälle tiputus. Se jäi sitten toiseen kertaan.

Palkkauksen käyttäminen koulutuksessa on istunut itselleni hyvin. Se tekee koulutuksesta miellyttävää ja koulutus etenee mukavaa vauhtia. Viime syksynä Onen ollessa alle kaksi vuotinen saimme ensikokemukset nuortenluokan kanakoirien erikoiskokeista sekä metsästä että pellolta. Uskoa tekemiseeni sain nuorten seisojien epävirallisessa metsä SM-koe Niestassa, jossa ensikoestartissamme One sai nuorten ykköstuloksen ja sijoittui finaalissa neljänneksi. Pääsin kokemaan todellista kanakoirahenkeä kaikkien kannustaessa siellä toisiaan tasapuolisesti. Niestan jälkeen jatkoimme Sallasta metsästyslomaa Kuusamoon, jossa pääsin ihastelemaan koirani työskentelyä sen oppiessa tiedottamaan löytämänsä linnut omatoimisesti. Osa linnuista oli hyvinkin arkoja, mutta koiran taitojen kehittyessä se alkoi käsittelemään niitä varmoin ottein. Tulevana syksynä odotan malttamattomana yhteisiä metsäpäiviä valmiin, toki vieläkin kehittyvän saksanseisojani Onen kanssa.

Olen miettinyt tässä kirjoittaessani omaa matkaani saksanseisojaharrastajaksi. Ilman apuja en olisi tähän päässyt ja kiitos niistä kaikille asianosaisille: Satawarman- ja Sysiässän-tiimilleni Mikalle, Jullelle ja Paukelle. Isoin vaikuttaja ja tarinan päätähti on kuitenkin ollut One. Yhdessä olemme koiran kanssa kulkeneet tähänastisen tien oppien, edeten, kasvaen, joskus epäonnistuen ja sitten taas onnistuen.

On tämä ollut jo tähän asti hieno matka hienon harrastuksen parissa!

-Satawarman Katja ja One